Tänään liikkarissa bongasin mielenkiintoisen kirjan: Ben Furmanin "Muksuoppi". Ensin vain vähän sitä selasin, sitten aloin lukea alusta :) Kirjan periaatteet kuulostivat todella järkeviltä. Tiivistettynä: lapsilla ei ole ongelmia vaan taitoja, joita ei ole vielä opittu.

Esikoisella kyseisiä vielä piilossa olevia taitoja ovat mm. puhumalla asioiden selvittelytaito, nenänniistämistaito, ripeästi pukeutumisen taito (tosin tämä orastaa jo) ja ohjeiden kuuntelemistaito.

Keskimmäisen luettelo menee jokseenkin näin: ohjeiden kuuntelemistaito, satuttamisen lopettamistaito, lastenhuoneen siivoamistaito sekä nukkumaanmenemisen taito. Tätä viimeisintä kirjan innoittamana alettiin harjoitella jo tänään :)

Aloitin taidon esittelyn sanomalla, että ollaan isän kanssa mietitty, miten mukavaa olisi, jos keskimmäinen osaisi mennä nukkumaan yksin (ts. ettei hänen vieressään tarvitsisi maata kunnes hän nukahtaa). Kysyin, haluaisiko hän oppia sen taidon, ja vastaus oli naurava joo. Kerroin, että siitä taidosta on valtavasti hyötyä: seuraavana päivänä hän jaksaisi leikkiä paremmin, kun menisi ensin reippaasti nukkumaan heti uniaikaan. Hän myös alkaisi voittaa esikoisen tässä nukkumaanmenokisassa (esikoinen on mallia pikauninen). Perustelut saivat aikaan hyväksyvää kiherrystä. Kysyin, mikä olisi hyvä nimi tälle opittavalle taidolle. Keskimmäinen nimesi sen "pää tyynyyn" -taidoksi. Kannustajiksi hän halusi isänsä, minut, esikoisen sekä norsun (?). Sitten leikittiin leikkiä, missä keskimmäinen näytti, miten hän menee nukkumaan sitten, kun hän on oppinut pää tyynyyn -taidon ;) Minä poistuin makkarista, eikä keskimmäisestä ole sen jälkeen kuulunut. Yleensä hän siis hyppii sängystä pois ja tulee kirmaamaan olkkariin. Ei näin ekan kokeilun perusteella mitenkään tyhmä oppi tämä Muksuoppi :)

Tasapuolisuuden nimessä listaan tähän loppuun vielä ne taidot, jotka minun olisi hyvä oppia: hermojen hillitsemistaito, normaalilla äänellä puhumisen taito (tilanteessa kuin tilanteessa), suklaan syömisen rajoittamistaito, aikaisin nukkumaanmenemisen taito sekä nettishoppailun hillitsemistaito. Ovat suunnilleen myös tärkeysjärjestyksessä ;)