Jostain kumman syystä satuin tänään selaamaan paikallislehteä. Kyllähän minä olen tiennyt, että alueen lähikoulu - se, johon esikoinenkin menee reilun vuoden kuluttua ekalle - on homekoulu. Olen myös kuullut huhuja, että vihdoinkin tilanteelle oltaisiin tekemässä jotain. Kyseisessä paikallislehdessä ollut mielipidekirjoitus sai minut kuitenkin näkemään punaista (ja vakavasti harkitsemaan, josko kuitenkin laittaisin esikoisen johonkin toiseen kouluun sitten, kun asia on ajankohtainen).

On kuulemma ollut yleisesti tiedossa, että kosteusvaurioita on löydetty jo vuodesta 1996 alkaen. Näiden 11 vuoden aikana tilannetta on korjattu pienillä pintapaikkauksilla, kuten mm. luokkien lattiapinnotteiden vaihtamisella. Niin, se mikä ei näy, ei haittaa. Kosmeettisista korjauksista huolimatta sekä opettajat että oppilaat ovat sairastelleet melkoisesti. Nyt käyttökiellossa on koulun jumppasali (eikä ruokalassakaan voi kovin pitkään oleskella ennen kuin oireita ilmaantuu). Kuulemma silloin kultaisella 70-luvulla, kun tuokin koulu rakennettiin, oli ihan yleisenä käytäntönä jättää rakennusjäte lattioiden alle. Kolmekymmentä vuotta kun se siellä muhii, niin keitos on valmis.

Mitä tekevät tämän kaupungin päättäjät? Eivät mitään. Nostelevat käsiään ja sanovat, että ei ole rahaa, voi voi. Kyllä minä tiedän, että jos liikuntavirastolle on budjetoitu x euroa, sitä ei opetustoimi voi käyttää, vaikka liikuntavirasto ei kaikkea rahaa tarvitsisikaan. Mutta miksi, oi miksi, tänne rakennetaan uusi palloiluhalli entisen viereen ja sitten sanotaan, että homekoulua ei ole varaa korjata? Eikä siinä vielä kaikki: ensi vuonna peruskorjataan pieni ruotsinkielinen koulu (tällä alueella) ja sen jälkeen tämän alueen lukio, koska niiden opetustilat ovat vanhanaikaisia. Vaikuttaa vähän siltä, että homekouluun ei kukaan halua koskea pitkällä tikullakaan. Niin että sori vain te kaikki, jotka joudutte homeisessa rakennuksessa aikaanne viettämään. Rehtorin ratkaisu tilanteeseen on se, että homeen takia sairastavia oppilaita siirretään tarpeen tullen muihin kouluihin. Melkoista hölmöläisten puuhaa, mielestäni.

Lehdessä olleessa mielipidekirjoituksessa vaadittiin koulun purkamista välittömästi ja uuden rakentamista tilalle. Kaikkien kuulemieni asianhaarojen perusteella alan myöskin olla samaa mieltä. Puskutraktori paikalle vain! No mercy!

Kyllä on harvinaisen paskasti hoidettu asia. Kenet vedetään edesvastuuseen? Kenelle voisi tilanteesta kannella? Kenen vika, että mitään ei tehdä?