Keskikesän juhlaa juhlittiin erittäin maltillisesti tällä kertaa. Tai me juhlimme. Kutemajärven rannalla. Railakkaaksi juhlintaa ei saanut millään, sillä mieskin väsähti iltayhdeksän aikaan nukkumaan. Mutta kaunis oli juhannus tänä vuonna. Aurinko paistoi ja hyttyset inisivät. Aurinkoisella paikalla hyttysiä oli vähemmän, mutta huitomislihakset tulivat kuitenkin otetuiksi käyttöön. Järven vesi oli lämmintä (+23 astetta) ja talviturkki tuli riisuttua. Myös vauvalta :) Isommat lapset eivät muuta tehneetkään kuin puljasivat rantavedessä. Ihan turhaan tuli otettua vaihtovaatteita mukaan...

Nelostie oli yllättävän rauhallinen sekä mennessä että tullessa. Hieman tosin ihmetytti eräiden tielläliikkujien käyttäytyminen. Yksikin auto (Audi) teki ihan järjettömiä ohituksia nelostiellä välillä Hartola-Heinola. Ei ollut vain kerran, kun kolme autoa ajoi rinnakkain kaksikaistaisella tiellä. Varmaan kuskin mieltä lämmitti olla viisi minuuttia aikaisemmin perillä hurjien ohitusten jälkeen kuin mitä olisi ollut, jos olisi ajanut jonossa (kasikymppiä) muiden lainkuuliaisten ajajien joukossa.

*

Juhannuksen Iltasanomien välissä olevasta tv-lehdestä sai lukea jopa parin viikon tv-ohjelmien tiedot. Mökillä kun useinkin tulee luettua jos jonkinlaista lehteä (aikoinaan lapsena luin mummolassa aina tätini sinne ostamia Alibeja), niin tuli tuokin tv-lehti selattua läpi. Diili, tuo Donald Trumpin oma ohjelma on edennyt täällä Suomessakin jo neljännelle tuotantokaudelle. Ja samainen ohjelma on yksi suosikeistani :) Nyt en tosin tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun tuli "nuolaistua ennen kuin tipahtaa". En tämän tarkemmin viitsi kertoa, jos joku toinen ei halua tietää tapahtumia etukäteen. Jos taas asia kiinnostaa, niin kehotan lukemaan tuon tv-lehden kahden seuraavan keskiviikon ohjelmatiedot - tai vierailemaan Diilin omilla nettisivuilla.

*

Vielä viikko, ja sitten miehenkin kesäloma alkaa. Minähän nyt olen aina lomalla, kun olen "vain kotona" :-P ... Tällä kertaa emme suunnista merta edemmäs kalaan. Toisin sanoen lomailemme kotikulmilla, jos sellaisiksi voidaan laskea mökkitontit Inkoossa ja Kutemajärvellä. Inkoossa on työtäkin tarjolla: isovaarin taloa pitäisi remontoida ja rantaan rakentaa kunnon terassi. Että ei ainakaan miehen aika käy pitkäksi lomallakaan. Kesä voisi oikeasti olla paljon pitempi - tai loma ainakin. Kertoneeko stressistä tai jostain, kun nyt jo harmittelen mielessäni loman lyhyyttä. Siis ennen kuin se on alkanutkaan.

Ehkä tämä tästä.