Kesän ainoat häät on nyt juhlittu. Ja tällä kertaa ilman lapsia :) Sattui niin sopivasti, että mummi ja pappa olivat (jälleen) käytettävissä, ja mielellään touhusivat lasten kanssa lauantaina, kun me olimme häissä.

Mielenkiintoista oli. Sulhanen oli norjalainen, morsian suomalainen ja olivat tavanneet Ruotsissa. Vihkiminen Fagervikin pienenpienessä (ja tautisen vanhassa) ristikirkossa vedettiin ruotsiksi, samoin hääjuhlassa suurin osa puheista pidettiin ruotsiksi tai norjaksi. Onneksi muutama puhe oli myös englanniksi, ettei tarvinnut meikäläisen niin pinnistellä. Toinen kotimainen (norjasta puhumattakaan) kun ei ole vahvuuksiani...

Häitä on tullut koluttua jo useammat, mutta nämä olivat toiset sellaiset, joissa pöytäjärjestys oli ennalta mietitty. Niinpä löysin itseni istumassa täysin tuntemattomien ihmisten vieressä. Esittelyiden jälkeen sovimme puhuvamme englantia (lähimmät pöytänaapurit olivat Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Belgiasta), ja sen jälkeen juttu luistikin oikein mainiosti.

Viini virtasi ja niin edelleen. Koska oloni muuttui illan kuluessa yhä vain tukalammaksi, oli minun aika lähteä kotiin päin iltakymmeneltä. Mies päätti tulla mukaan, sillä juhlapaikalta matka kotiin olisi ollut melkoisen hankala ilman omaa autoa. Myöhemmin saimme kuulla, että missasimme mehukkaimmat palat hääjuhlasta, kuten esim. sulhasen melkoisen humalatilan (joka aiheutti kaatumisen häävalssin aikana) ja marenkisen hääkakun leikkaamisoperaation. Jotenkin minusta tuntuu, etten ole tilanteesta ollenkaan pahoillani.

Muutaman norjalaisen hääperinteen soisin kotiutuvan tänne Suomeenkin. Ensinnäkin oikein hauskaa oli se, että norjalaisen perinteen mukaan kaikki naiset ryntäävät pussaamaan sulhasta heti, kun morsian poistuu paikalta (esim. vessaan). Ja toki miehet kiirehtivät pussaamaan morsianta heti, kun sulhanen poistuu paikalta. Toisekseen jossain vaiheessa puheiden välissä aloitetaan kova meteli (esim. kilistämällä lasia tms.), ja ainoa keino saada meteli lakkaamaan on se, että morsiuspari nousee pöydälle seisomaan ja suutelee pitkään ja hartaasti. Siihen asti, että meteli loppuu. Vähän lisäjännitystä niiden normaalien hääkujeiden, sukkanauhan ja morsiuskimpun heittämisen lisäksi.

Häät aloittivat meidän lomakauden. Kaupunkiin ei tällä kertaa ole mikään kiire, vaan maalla jatkamme oloamme vielä ainakin viikon. Lapset tykkäävät, kun pääsevät uimaan. Ja juuri tälläkin hetkellä nukkuvat miehen kanssa pihaan pystytetyssä teltassa. Vauvakin on saanut tutustua nurmikon ihmeisiin. Niin, ja minä olen ihan paukamilla, kiitos pirullisten hyttysten. Ei liene inhottavampaa ääntä kuin hyttysen ininä kesäyössä - sisällä makuuhuoneessa.