maanantai, 13. elokuu 2007
Uutinen läheisen ihmisen kuolemasta on kuin isku palleaan. Se tulee yllättäen eikä sitä osaa varoa. Mitä parempikuntoinen iästä puhumattakaan, sitä rajumpi isku. Vastahan me viime viikolla nähtiin, juteltiin, naurettiin.
Voi itku.
Nykyinen sivupohja à la
minä itse :)
Kroonisesta aikapulasta kärsivä kolmen touhu-taavin hieman hörhähtänyt baletinopettajaäiti ja yhden miehen vaimo löpisee elämästä lasten kanssa ja vähän muustakin matkan varrella tapahtuvasta. Tämä on tätä meidän elämää...
Tule lukemaan kuulumisiani uuteen blogiini!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.