Huh hellettä.

Sen kunniaksi tein rohkean teon ja lähdin lasten kanssa rannalle. Autossa matkalla uimaan korostin ja alleviivasin kahta tärkeää sääntöä reissua varten: syvältä uidaan matalaan päin ja äiti määrää. Perustelin säännöt sillä, että yhden aikuisen (= minun) on vaikea vahtia kolmea lähes uimataidotonta, jos sääntöjä ei totella. Sanoin myös uhkauksena, että jos on vaikea totella, aina voi tulla autoon odottamaan, että muut saavat uitua tarpeeksi.

Alku rannalla sujui yllättävän hyvin. Esikoinen säntäsi rantaveteen uimaan käsipohjaa ja polskuttamaan. Keskimmäinen puki kellu-uikkarit ja seurasi perässä ja vauva tyytyi ripottelemaan hienon hienoa rantahiekkaa päällensä viltin lähellä.

Harmillisesti rannalla käyskenteli myös parvi superkesyjä pullasorsia. Tulivat syömään kädestä eväsleipiäkin - ilman lupaa. Sen jälkeen homma alkoikin levitä käsiin: vauva tajusi, että ollaan rannalla, joten hän aloitti määrätietoisen lähestymisen kohti rantaviivaa. Kaksi vanhempaa huomasivat, että sorsat juoksivat hassusti karkuun, kun niitä alkoi jahdata takaa. Ja esikoinen ei millään tahtonut muistaa, että todellakin ensin kävellään tarpeeksi syvälle, ja sitten uidaan kohti rantaa ja matalaa.

Siinä vauvaa uittaessani (tyyppi sai kamalat kilarit, kun yritin tuoda häntä pois reilu 20-asteisesta vedestä)  seurasin samalla parhaani mukaan kahta vanhempaa koohottajaa. Ja näin jälkeen päin tuntuu, että joka toinen minuutti huusin pari kertaa: "Älkää jahdatko niitä sorsia!!" ja joka toinen minuutti: "Syvältä matalalle päin, ui syvältä matalalle päin!!"

Olin melko helpottunut, kun tuli aika lähteä kotiin päin. Valitettavasti autossa sorruin motkottamaan sääntöjen noudattamisen vaikeudesta ja tärkeydestä. Esikoinen kuunteli kyllä ihan kiltisti (keskimmäinen ja vauva nukkuivat), kun kerroin, että kaikkien tulee totella joitain sääntöjä. Auton ratissa pitää totella liikennesääntöjä. Jos ei tottele (ja poliisi näkee), saa sakot. Baarissa jos ei tottele sääntöjä, saa porttikiellon. Kadulla jos ei tottele sääntöjä ja tekee tyhmyyksiä, pääsee putkaan. Esikoinen esitti loogisen kysymyksen: "Miksi?" "Koska ihmisiä on täällä niin paljon, että on pakko olla jotkut säännöt, niin ei satu vahinkoja niin paljon." Lisäsin vielä, että se nyt vain on niin, että aikuiset määräävät ja lapset tottelevat. Jolloin esikoinen sanoi, että sitten kun hänestä tulee aikuinen ja hän saa omia lapsia, saavat lapset riehua sisällä aina, kun haluavat. Lupasin muistuttaa häntä tästä säännöstä sitten, kun minä olen mummi :) 

Juu, tässä ääni käheänä mietin, koska sitä uudelleen uskaltaisi lähteä lasten kanssa yksin rannalle. Ehkä sitten, kun ovat täysi-ikäisiä...

* Uvula = kitakieleke, eli se pieni hassu "nyrkkeilysäkki", joka tuolla suussa nielun alussa roikkuu.