Tulihan se joulu, ja vielä valkoinen sellainen.
Kehä kolmosen pohjoispuolella saimme nauttia lumesta ja jäästä. Jouluaattoon herättiin lumen peittäessä maata pikkupakkasessa. Ehdimme lasten kanssa vielä pihallekin ennen aattovieraiden (äitini vanhempien) saapumista. Hyvä niin, sillä ei aattoillastakaan menoa ja meininkiä puuttunut.

Olin yllättynyt siitä, että riisipuuro maistui kaikille lapsille. Minä, mies ja esikoinen saimme mantelit. Triplasti hyvää onnea siis luvassa. Jouluaterialla eivät lapset jaksaneet kovin pitkään istua. Esikoinen sentään söi rosollia parikin annosta, mutta muuten odotti kinkkua. Laatikot, ne meikäläisen herkut rosollin lisäksi, eivät jälkikasvulle vieläkään maistuneet. Ja siinä vaiheessa, kun niitä siirryttiin nauttimaan, olivat lapset jo kuin tulisilla hiilillä: koska avataan lahjat?

Vahingosta viisastuneena emme tänä vuonna tuoneet lahjoja kuusen alle saunan aikaan. Yritettiin näin minimoida kitinää ja vinkumista. Ihan kivasti onnistuttiin, vaikka ei tosin ihan niin hyvin, kuin olisin toivonut. Ensi vuonna lahjasäkit pääsevät sisälle vasta, kun ensimmäistä lahjaa kaivetaan säkistä jakoon!

Tänäkin vuonna paketin koko tuntui olevan merkittävin ominaisuus. Mitä isompi paketti, sitä mukavampi se oli lasten mielestä avata. Ihan sama, olisiko hehtaaripahvilaatikossa ollut pari pelikorttia kasassa vai iso jättilelu. Ei se sisältö, vaan se pakkaus.
Pehmeitä paketteja tuli etenkin kuopukselle: nallea, nukkea, paitaa, mekkoa. Ei onneksi mitenkään liikaa. Esikoinen ja keskimmäinen saivat myös jokusen vaatelahjan ("Kato äiti, pyjama" ja huis, lahja lensi lähestulkoon unohdettujen lahjojen kasaan), legoja ja kirjoja. Yhteisenä saivat pari DVD-elokuvaa sekä Kimblen. Lienee turha kertoa, että Tapaninpäivään mennessä jo kaksi nappulaa kahdestakymmenestä oli joko purtu pilalle tai hävinnyt. Legoilla nuo tykkäsivät leikkiä, myös kuopuksen Dubloilla. Jotain uusiokäyttöön, ja sellaista, mikä ei niin vain menekään rikki.

Lahjoista puheen ollen, itse taidan syödä lahjanameja ja -suklaita vielä juhannuksenakin - tai sitten en, jos tämä vauhti jatkuu yhtään pidempään... Siitäpä sainkin hyvän ehkäuudenvuodenlupausidean: kiloja pitäisi karistaa seitsemän (viime punnituksen mukaan, luku voi olla parisen kiloa suurempi loman loppuessa) ennen kuin palaan työelämään elokuussa. Mutta tästä enemmän tuonempana.

Joulupäivänä vietimme aikaa pulkkamäessä. Kamera täyttyi kuvista, joista teetän kuvakirjan viimeistään ensi viikolla. Eivätpähän jää kovalevylle piiloon, vaan pääsevät heti näytille :) Tapanina pakkasimme auton ja suuntasimme joulunjatkoille Inkooseen. Lisää hyvää ruokaa ja juomaa - ja suklaata. Iltaisin minä kilkuttelin sen minkä ehdin. Tukkoinen nenä ja toista viikkoa jatkunut flunssa vähän hidasti tahtia. Tänä jouluna emme päässeet meren jäälle kävelemään. Pakkasta oli kestänyt niin vähän aikaa, että meri oli lähestulkoon sula. Pientä jääriitettä rannoilla. Kotimatkalle lähdimme sunnuntaina myös pakon edessä: kaivo hyytyi, ja vedetönnä oli kurja olla.

Pikaisen kotonalöhöämisen jälkeen hyppäsimme uudenvuodenaattona jälleen autoon ja köröttelimme Kutemajärven rannalle mökille. Järvi oli paksussa (15cm) jäässä, ja lunta riitti ihan mukavasti. Pakkanen paukkui sen verran kovaa, ettei hirveästi ulkoiltu, vaikka sentään pari tuntia päivässä. Kolmen jälkeen levittäytyvä pimeys myös hidasti ulkoilua tehokkaasti. Sekä ne lastenohjelmat aamupäivisin. Voitte vain kuvitella, mitä elämä n. 20 neliön mökissä oli kolmen pyörremyrskyn ja kuuden aikuisen kesken. Jotta lapsilla olisi jotain tekemistä, isäni teki jääkelkan rantaan, ja sillä sai hurjaa kyytiä. Laskeskelimme kelkan huippunopeudeksi mukavat 50 kilsaa tunnissa. Ikävä olisi äitiä tullut, jos kiinnitykset olisivat pettäneet ja kelkka singahtanut aisasta irti kaislikkoon... Paha kyllä, jäällä viima ja pakkasen purevuus oli potenssiin kymmenen, eikä kelkan kyydistä kärsinyt nauttia kovinkaan pitkään.
Metsäteillä käveleminen sitä vastoin oli melkoisen mukavaa puuhaa, ja sitä harrastinkin sitten joka päivä. Sen jälkeen sain hyvillä mielin jatkaa joulusuklaiden syöntiä...

Ja siksipä juuri päätin innostua liikunnasta oikein toden teolla nyt vuoden vaihduttua. Kävelylenkkejä luvassa ainakin kerran viikossa. Astanga-joogaa myöskin kerran viikossa. Ja järjestänpä aikaa myös kuntosalikäynneille. Jos kerran viikossa pääsisi nostattamaan hien pintaan salilla, niin siinä olisi jo kolme kertaa viikossa tullut liikuttua vähän enemmän kuin kotoa leikkipuistoon ja takaisin. Jumankekka, vyötärölle hiljalleen kertyvä vararengas alkaa todenteolla ottaa päähän!

Nyt enää toivoisin omaa telkkaria ja siihen dvd-soitinta, että voisin investoida pariin Pilates-dvd -levyyn. Ei tuolla "yhteisissä tiloissa" tule liikuntaa harrastettua, kun telkkari on varattuna kaiket illat, ja muu porukka löhöää sohvalla. Tai jos nyt alkajaisiksi kaivaisi vaikka sen joogamaton käyttöön muulloinkin kuin silloin, kun sen olalle nappaa joogatunnille lähtiessä. Täytyykin varmaan ottaa before ja after -kuvat, että on todistusaineistoa ;)

Ja sitten niitä potkuja persuksille, etten tähän ihan hyydy...