Juhannusta vietettiin vaihtelevassa säässä. Mielialatkin vaihtelivat, mutta onneksi lopulta ihan aurinkoiseen suuntaan, kun kesäpaikkassa lapsia viihdyttämässä olivat myös anoppi ja käly avopuolisonsa kanssa. Oli mahtavaa, kun sai välillä vain istua ja kuunnella hiljaisuutta - eikä edes ollut yö ;)

Tämänvuotinen keskikesän juhla meni mukavasti omalla pienellä porukalla. Syötiin hyvin, levättiin hyvin, puuhasteltiin vähän, poltettiin kokkoa ja laulaa luikautettiin. Kylmä sää sai aikaan itikattomat illat, ja se oli mukavaa se. Nyt on kesäpaikassa siivottu, poltettu risuja juhannuskokossa, saatettu ranta lopulliseen kesäkuntoon, korkattu uusi laituri ja uusi vesilelu sekä testattu, että vanha moottorivene edelleen toimii. Ai niin, ja nurmikkokin leikattiin - eikä sitä ole vähän. Lisäksi tuli paikattua runkovesiputki, ja taisi ollakin ensimmäinen juhannus tuossa paikassa, kun ei tarvinnut vettä säästellä.

Enpä muuten tänä vuonna käynytkään meressä uimassa. Kun ilman lämpötila oli 12 astetta ja meriveden lämpötila 11 astetta, ei ero ollut niin suuri, että olisin kokenut pakottavaa tarvetta käydä vedessä vilvoittelemassa. Riitti, että istuskelin kuistilla hetken löylyjen välissä. Lapset sen sijaan olivat jälleen kerran oikeita vesipetoja. Ja mikäs oli ollessa, kun hiekkarannan veden aurinko tänään lämmitti n. 15-asteiseksi eikä juuri tuullutkaan. Minun kastautumiseni jääköön heinäkuun puolelle. Toisaalta, kun viime vuonna hoidin talviturkin pois jo Vappuna ja tänä vuonna jää heinäkuulle, niin keskiarvohan pysyy edelleen tässä juhannuksen tienoilla :)

Tämän postauksen loppuun jaan kaikille lukijoille herkullisen kanasalaatin ohjeen. Tällä aloitimme mittumaarin vieton perjantaina puolilta päivin.

Kanasalaatti 4-6 hengelle:

lehtisalaattia

kurkkua

punainen paprika

puolikas hunajameloni

paketti Kariniemen valmiiksi paistettuja kananfileitä (250g)

paketti Apetinan fetajuustokuutioita aurinkokuivatuilla tomaateilla maustetussa öljykastikkeessa

paahdettuja cashew-pähkinöitä

Salaatista tulee tosi maukas, kun sen antaa maustua jääkaapissa vähintään 30 minuuttia ennen tarjoilua. Johannalle kiitos tästä ohjeesta :)

Ja jälkkäriksi helppo raparperipiirakka vaniljakastikkeen kera, nam.