Esikoinen rakastaa ajaa pyörällä. Ensimmäisen pyöränsä hän sai reilu 2-vuotiaana, ja sitä ennen hän oli harjoitellut päiväkodin kolmipyöräisillä menovehkeillä (polkimet kiinni etupyörässä). Miehen kanssa päätimme ostaa hänelle saman tien "oikean", ketjuvetoisen pyörän. Pyörä oli sisällä pari viikkoa, jonka aikana esikoinen oppi sekä jarruttamaan (helppo juttu) että polkemaan eteenpäin (vähän vaikeampi juttu). Kun nuo kaksi perusasiaa alkoivat sujua, vietiin pyörä pihalle. Se oli kevättä 2004, ja lumi oli juuri sulanut. Voi sitä riemun määrää, kun pääsi pihaan polkemaan! Siitä lähtien pyörä on ollut hittilelu :)

Vasta viime syksynä uskaltauduin liikenteeseen niin, että esikoinen ajoi pyörällä ja minä joko kävelin kuopus kantoliinassa tai työnsin kuopusta rattaissa. Useimmiten matkat suuntautuivat puistoon, jonne pääsi pelkästään kävelyteitä pitkin. Ei siis autoteiden ylittelyä. Ennen lumentuoloa - ja polkupyörän talvivarastointia - taidettiin käydä pari kertaa postissa. Reissut olivat vaativampia, kun siinä sekä mentiin autotien yli useampaan kertaan että ajettiin ajoradan vieressä.

Tänä kesänä sekalaiset pyöräily/kävelyreissut ovat sujuneet jo lähes rutiinilla. Oikean puolen ohjaussarveen sidoin punaista lahjanarua, jotta esikoinen tietää, kumpi on oikea ja kumpi vasen. Yleisin huudahdus minulta esikoiselle on "Aja oikeassa reunassa!" ja toiseksi yleinen on "Pysähdy!". Hienosti toimii :)

Nyt ollaan jo viikko menty päiväkotiin niin, että esikoinen polkee edellä omalla pyörällään ja minä tulen perässä omallani, kuopus kyydissä. Matka-aika ei päätä huimaa, mutta liikennekasvatusta tulee tuossa aimo annos. Joka suojatien kohdalla pysähdytään ja katsotaan oikealle, vasemmalle ja vielä kerran oikealle, ja jos autoja ei tule, mennään tien yli. Ajetaan tien oikeaa reunaa (tai vasenta, jos oikean reunan vieressä on vilkas autotie) ja mennään reippaasti eteenpäin. Vaikka on tosi hienoa se, että autoilijat hidastavat ja antavat mennä tien yli, on välillä aika pelottavaa ajatella, mahtaako pysähtyneen auton takaa kaahata joku, joka on jostain jo myöhässä. Mieluummin antaisin autojen mennä ensin, ettei tarvitsisi tuotakaan miettiä. Mutta kun autoilijat - ja bussit! - antavat tietä, niin esikoisen kanssa nostetaan käsi pystyyn kiitokseksi ja mennään reippaasti tien yli :)