Olin vielä eilisen lasten kanssa kotona, vaikka esikoisella oli periaatteessa jo toinen kuumeeton päivä. Ja koska oli niin upea ilma, hän halusi olla koko päivän ulkona - ja olikin. Kuopuksen kanssa en ollut itse yhtä pitkään pihalla, kun piti ruokaakin tehdä välillä.

Kuopus oli juuri nukahtanut päikkäreille, kun ovikello soi. Menin avaamaan, ja esikoinen oli oven takana aivan nakuna pyytämässä peittoa ja tyynyä ulos. Otin esikoisen sisälle ja kyselin vaatteiden olinpaikkaa. Kuulemma pihalla jossain. Lähdin vaatteita etsimään ja kun pääsin pihalle, näin esikoisen ystävän siellä myöskin alasti. Hän sitten opasti minut vaatteiden luo, ja kun keräsin esikoisen vaatteita mukaani, pyysin häntäkin pukeutumaan.

Sisään päästyäni kyselin esikoiselta syytä nakuiluun. Olivat ajatelleet leikkiä "nukun yön ulkona" -leikkiä, ja ihan loogisesti ajateltuna olivat sitten riisuuntuneet. Minä sitten selitin, että jos ja kun yöllä nukutaan ulkona, pitää pukea päälle enemmän vaatteita kuin päivällä, sillä yöllä on aina kylmä. Esikoinen kuunteli vakavana. Kun olin selityksen lopettanut, pamahti seuraava kysymys: "Äiti, osaatko pystyttää teltan?" Taitaa meillä olla telttailua tiedossa viimeistään ensi kesänä...

Kaikkea nuo keksivätkin! :)

P.S. Kerroin nakuilusta myös esikoisen kaverin äidille, kun myöhemmin pihalla nähtiin. Hän oli asiasta kuultuaan mennyt lapsensa luo ja selittänyt, miksi pihalla ei saa olla alasti, vaikka mummolassa ja rannalla saa (selitys oli: "niiden 'pahojen setien ja tätien' takia"). Ilmeisesti olen äärettömän lapsellinen ja ajattelematon, mutta mieleeni ei missään vaiheessa tullut tuo nimenomainen syy siihen, miksi pihalla ei saa olla alasti :-O Ei siinä, erittäin hyvä syy tuo on. Minä lähinnä ajattelin kylmeneviä ilmoja ja esikoisen juuri ollutta flunssaa sekä sitä, että kaikki asukkaat eivät välttämättä tykkää siitä, että yhteispihalla leikkii alastomia lapsia. Höh.