Yhdistys, jonka toiminnassa olen erittäin aktiivisesti ollut mukana kohta kahdeksan vuotta, on nyt joutunut selkä seinää vasten. Pienillä rahasummilla projektirahoitusten näkökulmasta ollaan tähänkin asti toimittu, mutta ensi vuoden alusta sekin määrä on katkolla. Tämä tarkoittaa toiminnan supistumista lähestulkoon nollille.

Imetystukipuhelin reagoi tilanteeseen ehkä rajustikin. Kun palvelun kautta imetystukea on saanut vuosittain reilut 1000 äitiä, on aivan turha väittää, ettei palvelua enää tarvita.

Suomessa vauvoja syntyy keskimäärin 60 000 vuodessa. Yhdistyksellä on tukikontakteja keskimäärin 6000 vuodessa. Kymmenen prosenttia ikäluokasta on ilmeisesti rahoittajille liian pieni määrä, tai sitten he sokeasti luottavat siihen, että terveydenhuollon ammattilaiset kykenevät (koulutuksen puutteesta ja työmäärän kuormittavuudesta huolimatta) antamaan imetystukea sitä tarvitseville. Harhaahan se on, kun imetysohjaustakin on niin vaikea saada. Lisäksi lokakuun alussa julkaistava Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kokoama Imetyksen edistämisen ohjelma uhkaa näillä tiedoin jäädä vain paperinipuksi muiden joukossa, kun sen toteutumista ei mikään taho ehdi valvoa. Tähänkö on äitien ja vauvojen tyydyttävä?

Ahdingosta, sen seurauksista ja yhdistyksen toimijoiden sekä tukiäitien taistelumielialasta ja -keinoista voi lukea enemmän blogista.