Perinteinen kesälomaviikko Kutemajärvellä on nyt takana. Vaikka sää olikin vaihtelevaa, niin tekeminen ei juurikaan poikennut: saunomista, uimista, neulomista, soutelua, onkimista, syömistä, nukkumista. Sekalaisessa järjestyksessä. Pari kertaa tuli käytyä myös kaupassa.

Kutemajärven vesi oli ihanan lämmintä: + 22 astetta. Kelpasi käydä pulahtamassa mihin aikaan päivästä halusi. Esikoinen ja keskimmäinen halusivat noin viiden minuutin välein :) Tai aina silloin, kun eivät olleet papan kanssa onkimassa (saivat aivan hurjan paljon isoja ahvenia!) tai soutelemassa. Puulämmitteinen sauna lämpeni melkein joka päivä. Mikäs on lämmitellessä, kun puutkin tulevat omasta metsästä - ja niitä on paljon. Oli mukava lasten kanssa palata nuoruuteen sen verran, kuin mitä saunaan-uimaan-saunaan-uimaan -touhu mahdollisti. Vauvakin (joka tosin ei tullut meidän kanssa saunomaan) innostui uimisesta.  Katsokaa vaikka:

Tai läiskyttelyähän tuo enemmän on kuin uimista. Vedestä ei olisi halunnut millään pois, mutta kaikki kiva loppuu aikanaan (tough life).

Minä neuloin. Olin ottanut mukaan pari UFO:a (unfinished objects), tosin niinkin vaatimattomat kuin kaksi paritonta sukkaa. Niiden lisäksi tekaisin itselleni ensimmäiset polvisukat. Mallikappaleet. Tuli kokeiltua myös tiimalasikantapäätäkin. Aikaisemmin olen neulonut kantapäät perinteisesti, mutta tämä tiimalasi on kyllä mainio - ja uusi suosikkini :)

Lanka on Supersockea (100, Linie 3), ja 100g:n kerästä jäi 20g jäljelle. Puikot ihanat ruusupuiset 2,5. Malli oma, kantapäätä lukuunottamatta. (Huomatkaa nilkan ojennus. Treenin puutteessa sain tämän kuvan jälkeen parannella armotonta suonenvetoa jokusen minuutin.) Nyt kuumeisesti mietin, mitä saan tehtyä 20g:sta lankaa. Vauvalle sukat? Tumput? Myssyn?

Itikoita, anteeksi, hyttysiä :), mökillä oli ihan liikaa. Vieläkin syyhyttää, vaikka kotona ollaan oltu jo kuutisen tuntia. Äitini oli kuitenkin rohkea, ja kävi mustikkametsässä. Ystävällisesti antoi meille mukaan pakastettavaksi jokusen litran. Kyllä minunkin oli tarkoitus omin käsin käydä mustikoita keräämässä, mutta ei sitten kuitenkaan ollut tarpeeksi naista sitä tekemään - niin, ja antihistamiinit olivat unohtuneet kotiin.

 

Vauva oppi tämän mökkiviikon aikana ainakin seisomaan tuetta, kävelemään tukien ja ottipa muutaman askeleenkin ilman tukea. Hauskaa oli toisen oppimista seurata. Ja niin on suuren taiteilijan elkeet, että: noustuaan seisomaan ennen ensimmäistäkään askelta vauva näyttää, että nyt pitää taputtaa. Ja kun katsojat taputtavat, hän ottaa muutaman askeleen ja riemusta kiljuen sitten kaatuu vastassaolijan käsivarsille :D Kohta tuo jo juoksee. Harmi, ettei vieläkään ole ehditty toiselle hankkia sopivankokoisia kenkiä.

Tänään, kun tehtiin lähtöä, mökkipihan nurmikolta löytyi ikävä yllätys: kyy. Isäni oli onneksi nopea ja ehti tehdä kyystä entisen. Ehkä valitettavasti, sillä ikävältä tuntuu eläimiä tappaa. Aika rohkea käärme, kun kaiken sen metelin ja töminän keskellä uskalsi ihan pihaan asti tulla. Pituutta tuolla luikertelijalla taisi olla reilut 50 senttiä. Tosin se vain arvioitiin. Väritykseltään kyy oli musta, mutta sahalaitakuvio erottui hyvin (irtileikatun) pään takana selässä. (Tuossa kuvassa heti lapion punaisen kärjen jälkeen.)

 

Mökillä oli kaiken kaikkiaan erittäin mukava olla, ja minäkin sain nauttia lomasta. Palvelu oli viiden tähden luokkaa, ja emäntäkin pysyi tyytyväisenä, kun tiskasin kerran päivässä :) Ruuat hoituivat pöytään "ihan itsestään", ja pappa oli mitä mainioin lapsenvahti. Mies ei ihan hirveästi tylsistynyt, kun pääsi välillä purjelautailemaan järvelle. Ja minä sain hyvällä omallatunnolla katsoa telkkaa ja neuloa.

Kaiken kehun jälkeen oli kieltämättä kuitenkin mukava palata kotiin. Vaikka heti pitikin alkaa tehdä ruokaa. Hieman vain laukkuja purkaessani mietin työnjakoa. Minä hääräsin pyykin, ruuan ja laukkujen kanssa, kun mies kävi kaupassa ja sen jälkeen istui koneella. Paluu arkeen oli ehkä liiankin konkreettinen minun makuuni...

Miehellä on lomaa vielä viikko. Saas nähdä, mitä sitä keksitään. ;)