Kuka viisas sitä sanoikaan, että ajan kulumisen huomaa parhaiten siitä, miten (omat) lapset kasvavat. Itse en tunne itseäni juurikaan vanhemmaksi kuin mitä olin esikoisen syntymän aikaan, mutta todellisuudessa olen seitsemän vuotta vanhempi. Niin, ja esikoinen on seitsemänvuotias. Ekaluokkalainen. (Esiteini, ja sen kyllä välillä huomaa...)

Oikea syntymäpäivä oli joulukuun alussa, mutta juhlimaan päästiin vasta viime lauantaina. Kutsuvieraslistalla oli nimiä peräti 19 kappaletta (joista kaksi kuuluivat pikkusisaruksille). Esikoinen halusi kutsua synttäreitään juhlimaan kaikki luokkansa pojat (yhteensä 14 kpl - tähän suostuttiin, sillä miehen kanssa olimme molemmat sitä mieltä, että sosiaalisten suhteiden vahvistaminen näin muuton jälkeen on ihan perusteltua) sekä kolme "vanhaa" kaveria. Selvää oli, ettei tänne meille tuollaista määrää lapsia olisi mahtunut millään, joten marraskuun puolivälissä tartuin puhelimeen. Viime vuonna eskarilaisen synttäreitä juhlittiin HopLopissa kahdeksan vieraan voimin (kaksi vieraista oli oman perheen lapsia), ja tällekin kerralle oli tarkoitus saada jotain, jossa lapset saisivat ihan rauhassa purkaa ylimääräistä energiaa. Täältä pikkukaupungista löytyikin siihen juuri sopiva paikka: Spurtti liikuntakeskus, joka järjestää toiminnallisia synttäreitä. Sinne siis.

Lienee turha kertoa, että menoa ja meininkiä riitti. Temppurata oli suosikki, eivätkä lapset olleet vastaan alku- ja loppuleikkejäkään. Punaposkisina kaikki vieraat ja synttärisankari itse tulivat toiminnallisen osuuden jälkeen napostelemaan herkkuja. Kymmenestä litrasta mehua jäi kotiin kuljetettavaksi pari litraa. Suolatikut ja piparit tekivät kaikki kauppansa sen puolituntisen aikana, mitä syömiseen oli aikaa varattu. Ja useampikin vieras kuului vanhemmilleen juhlien jälkeen sanovan, että oli tosi kivat synttärit.

Ensi vuonna, kun talo on vain meidän käytössä, kahdeksanvuotissynttäreitä juhlitaan pienimuotoisemmissa merkeissä. Ja juhlijoiden määrääkin pyritään rajoittamaan sellaiseksi, että se vastaa päivänsankarin ikää vuosissa. Harmi, että sää joulukuun alussa voi olla mitä vain. Olisi kiva juhlia synttäreitä pulkkamäessä lämmintä mehua hörppien. Se ei vain onnistu, jos vettä tulee kuin aisaa ja maa on lumeton.

Seuraavaksi juhlitaan joulua ja vuoden vaihtumista. Keskimmäisen synttäreihin aletaan valmistua heti vuoden vaihtumisen jälkeen. Siihen hiljeneekin meidän juhlakausi ja reilut puoli vuotta meneekin sitten voimien keräämiseen ;)