Esikoisen kanssa on ollut paljon puhetta synttäreistä. Minä täytin vuosia viime viikolla, ja esikoisen paras pihakaveri viettää viisivuotissynttäreitään parin viikon kuluttua. Omia synttäreitään hän myös odottaa innolla - vaikkei ihan ymmärräkään, että niihin on vielä melkoisesti aikaa. Olisi kuulemma niin kivaa, jos tuon parhaan pihakaverin kanssa olisi yhtä aikaa synttärit...

Esikoinen oli pitkään sitä mieltä, että mies on minua vanhempi. Sehän ei pidä paikkaansa. Olen ottanut itselleni toy-boyn :) Ikäeroa miehellä ja allekirjoittaneella on kolme päivää vaille 3kk. Tässä iässä se ei tosin tunnu miltään - ei ole tuntunut piiiiiiiiitkään aikaan. Loogisesti ajateltuna esikoinen väitteensä perusteli näin: "Isällä on ennen sua synttärit, kun se on sua isompi." Tähän vielä lisäsi, että kun on synttärit, niin kasvaa isommaksi. Kun kerroin, että niin on lapsilla, mutta jossain vaiheessa pitkäksi kasvaminen loppuu ja sitten vain vanhenee, niin ajatus kasvamisen loppumisesta vaati sulattelua. Muutama päivä tämän kyseisen keskustelun jälkeen kuulin esikoisen toteavan kuopukselle: "Iso-vaari on iskää isompi mutta myös vanhempi. Iskä ei kasva enempää, vaikka sillä onkin synttäreitä." Että selvisi sitten kuopuksellekin tämä asia :)