Tänään on se suuri päivä, kun esikoinen täyttää vuosia - tarkemmin sanottuna neljä vuotta. Miten se aika rientääkään! Oman vanhenemisen huomaa lähinnä siitä, että lapset kasvavat. Jos minulta kysytään ikää, joudun usein miettimään, kuinka vanha taas olinkaan. Pyöreät vuodet vähän helpottavat muistamista, mutta kun ei tunnu kolmikymppiseltä, niin ei tunnu. Taidan olla ikuinen kaksvitonen ;)

Neljä vuotta sitten...

Heräsin yöllä viiden aikoihin siihen, että alaselkään sattui. Raskaus oli viikolla 41+3, joten en kauaa miettinyt, mistä tuo kipu johtui. Nousin sängystä ja menin olohuoneeseen tanssahtelemaan. Se vähän helpotti kipua. Mies heräsi kuuden aikaan, ja alkoi keittää aamupuuroa. Just joo, ihan kuin olisin edes halunnut syödä puuroa. Minä kävin suihkussa ja pesin tukan. Se oli neljä vuotta sitten niin pitkä, että halusin saada sen napakasti kiinni synnytystä varten. Kosteana kampaus ei löysty, nääs :)

Aamuseitsemältä alkoi tuntua siltä, että ajomatka sairaalaan olisi hyvä juttu. Ei muuta kuin sairaalakassi kainaloon ja autoon. Minä olin takapenkillä välillä kontillani ja välillä istualteen riippuen siitä, supistiko vai ei. Mies ajoi lievää ylinopeutta koko matkan.

Kun päästiin sairaalaan, halusin vain ammeeseen. Tai veteen. Sisätutkimuksessa kätilö totesi kohdunsuun olevan huimat 6cm auki. Kuulosti hyvältä, mielestäni. Amme oli vapaana, joten minä valtasin sen. Puoli tuntia jaksoin siellä vedessä kölliä. Tai kontillani olin, kun mies hieroi alaselkää, joka oli kovin kipeä. Kun nousin ammeesta, oli kohdunsuu kätilön mukaan jo 8cm auki. Hienoa, ajattelin.

Mentiin synnytyssaliin, ja halusin kokeilla ilokaasua. Ensimmäiset kännit pitkään aikaan :) Istuin vaihdellen jumppapallon ja synnytysjakkaran päällä, hönkäilin ilokaasua ja heiluttelin itseäni. Mies istui takanani ja hieroi alaselkääni. Ilokaasu vei mukavasti pahimman terän supistuksilta, jotka nyt tuntuivat tulevan yhtä soittoa. Pikkuisen jo ponnistutti.

Kätilö oli jossain muualla, mutta apuna oli myös kätilöopiskelija. Taivaan lahja. Yhdessä vaiheessa, mielettömässä ilokaasupöhnässä ihmettelin, kun tämä opiskelija tiesi nimeni. Emmehän olleet edes sanoneet kättäpäivää :-O

Ponnistutti julmetusti, ja soitin kätilön paikalle. Olin ihan varma, että vauva syntyisi sillä minuutilla. Kätilön mukaan näin ei tulisi tapahtumaan, sillä kohdunsuu oli vasta 9cm auki. Kello oli kymmenen, ja sairaalassa oltiin oltu vajaat kolme tuntia. Kätilö oli sitä mieltä, että tilannetta pitäisi vauhdittaa jollain, ja vastusteluistani huolimatta hän laittoi minulle oksitosiinitipan. Teki mieli kirota kyseinen tyyppi alimpaan helvettiin. Jatkoin ilokaasun hönkäilyä - mies luuli naamarin juuttuneen naamaani kiinni, niin tiiviisti imin sitä kaasua - ja toivoin kaiken olevan jo ohitse. Alaselän hierominen sekä jumppapallon päällä vatkaaminen toivat myös helpotusta supistuksiin. Kipu oli lähinnä siis alaselässä. Epiduraalia en halunnut, sillä en olisi mitenkään päin kyennyt olemaan paikoillani pistämisen hetkeä. Olin liikkeessa koko ajan - kirjaimellisesti.

Ilokaasu ja huono näko ilman rillejä (olin ottanut silmälasit pois mennessäni ammeeseen enkä sen jälkeen muistanut niitä ollenkaan) tekivät sen, että aika meni tosi nopeasti. Välillä mies hellitti hieromasta, pyyhki hikeä otsaltani ja tarjosi minulle juomista.

Vähän ennen puolta päivää kätilö teki sisätutkimuksen ja kertoi, että nyt voisin alkaa ponnistaa. Kohdunsuu oli 10cm auki. Meinasi mennä sormi suuhun, kun ei ponnistuttanut yhtään. Eikä tuntunut supistuksiakaan, vaikka kuulemma monitori jatkoi Himalajan piirtämistä. Ponnistin sitten kuitenkin, kun kerran käskettiin. Halusin välttää puoli-istuvaa asentoa selkäsäryn takia. Nyt alaselkä oli hyvin mustelmaisen tuntuinen, mutta silti. Kun pystyssä ponnistaminen ei oikein onnistunut (miksi Jorvissa ei ole köysiä katosta roikkumassa, kysyn vain!) eikä kätilö antanut minun ponnistaa jakkaralla oman työasentonsa huononemisen vuoksi (voi vinde, mikä syy!), hän kätilöopiskelijan kanssa kellisti minut sängylle ja rullasi sukat jalkaani. Perkele! Käsky kuului: "Sukista kiinni. Pidätä hengitystä ja ponnista supistuksen mukaan." Ensinnäkin, en suostunut ottamaan niistä pirun sukista kiinni, ja vaikka kuinka halusin ponnistaa supistusten mukaan, en niitä valitettavasti tuntenut. (Myöhemmin tajusin, että tässä oli nyt tämä suvantovaihe juuri ennen luonnollista ponnistustarvetta.) Asentoa muutettiin niin, että nostin jalat kätilön ja opiskelijan vyötärölle, ja ponnistin siten.

Ajattelin, että hitto vie, jos ei tanssija saa yhtä vauvaa pukattua ulos sisuksistaan, niin jo on huonosti asiat. Ja jatkoin ponnistamista. Mies tuli avuksi ja kertoi, koska monitorissa alkoi supistus näkyä. Hiiop, hiiop, minä ponnistin. Jossain vaiheessa kätilö käski opiskelijaa ottaa sakset esiin. Minua varoitettiin: "seuraavan supistuksen aikana nipsaisee ihan vähän".

Tasan neljä vuotta sitten, klo 12.29 esikoinen näki päivänvalon ja päästi ensiparkaisunsa. Mies katkaisi napanuoran, kun vauva jo pötkötti masullani. Kätilöllä oli kiire, ja vauva vietiin nopeasti pesulle ja punnittavaksi. Mies sai hoitaa kylvetyksen. Minua ommeltiin sillä aikaa. 5 tikkiä. Kätilöopiskelija teki huolellista työtä kätilön valvoessa vieressä. Pesun jälkeen vauva tuotiin takaisin kainalooni, ja hyvin pian sen jälkeen löysi rinnan ja liimautui siihen kiinni kuin iilimato :)

Minusta oli tullut äiti ja miehestä isä - ihan konkreettisesti. Olimme molemmat hyvin pöllämystyneitä. Mies soitti synnytyssalista ensin minun vanhemmilleni ja sitten omille vanhemmilleen. Minun olivat äitini vanhempien luona juhlimassa näiden 50-vuotishääpäivää. Saivatpa kivan lahjan; isoisovanhemmuuden :) Puhelimessa huomasi, miten sekaisin mies oli vauvan syntymästä. Vauvan strategisiksi mitoiksi hän kertoi 15cm (oikeasti 50cm) ja 7kg (oikeasti 3710g) :D

Kotiin tultiin kolmen päivän päästä (ja se himputin puuro oli yhä kattilassa *yök*). Ja siitä se lähti. Kun vauva oli viikon ikäinen, pidettiin pienet juhlat hänen kunniakseen. Kylässä kävi n. 30 henkeä - kavereita ja sukulaisia. Jo silloin olin sitä mieltä, että tekisin saman uudestaan vaikka heti. Siis synnyttäisin. Ja saisin lapsia :) Kerrassaan mukavia toimintoja molemmat ;)

Esikoisen synttärijuhlat pidetään huomenna. Vauvasta on kasvanut vilkas ja herttainen leikki-ikäinen. Näin se aika rientää.