Vihdoin ja viimein odottelu palkittiin, kun eilen kävimme hakemassa Lundian liikkeestä "uuden" hyllykkömme. Olihan siinä vanhaakin seassa, mutta pääasia on, että hyllykkö sekä näyttää uudelta että toimii vanhaa paremmin.

Tänään heti aamiaisen jälkeen käärimme hihat ja ryhdyimme hommiin. Ensin tyhjensimme vanhan hyllyn. Esikoinen ja keskimmäinen auttoivat, ja homma kävi sutjakasti. Sitten ryhdyimme kokoamaan uutta hyllykköä. Ja kokosimme ja kokosimme. Ja vähän viilasimme ja säädimme. Ja ihmettelimme ja kummastelimme. Ja lapset venyivät ja vanuivat, mutta ulos ei siltikään voinut lähteä. Sitten vauva meni päikkäreille ja mies rautakauppaan. Oli nimittäin kaiken sen kääntämisen ja vääntämisen jälkeen käynyt ilmi, että seinä on kiero ja lattia vino. Yritä siinä sitten saada kaapinovia asettumaan kauniisti suoraan.

Kahdeksan tuntia (!) myöhemmin homma oli siinä pisteessä, että kahdeksan ovea oli paikoillaan, samoin kaikki hyllylevyt, mutta kaksi liukutaso-ovea menevät vaihtoon. Syy: saranoiden paikat ovessa oli väärin laitettu. Vähän harmittaa, mutta sellaista sattuu.

Kun lapset saatiin untenmaille (ja urheasti uurastanut mies kanssa), ryhdyin jälleen hommiin. Tällä kertaa kannoin kirjoja sun muuta tavaraa takaisin hyllyyn. Käsittämätön määrä erilaista sälää siihen vanhaankin oli saatu mahtumaan, eikä tälläkään kertaa ollut hirveästi aikaa miettiä, mikä säästetään ja mikä ei. Kirjat ja kansiot on nyt laitettu kauniisti ovien taakse, mutta sälä odottaa säätäjän virkeämpää olotilaa.

Täytyy sanoa, että uusi hyllykkö on hieno! Ja ihanat ovet!! Pysyvätpä tavarat piilossa kaikkien (vieraiden) katseilta ja lasten sormilta. Olen tyytyväinen :)