Hitto vie, kun suu on kipeä! Ihan kuin oikomishoidon aikana joskus nuoruudessani. Nyt vain ei ole niitä koristeita hampaissa. Ja silti sattuu.

Syynä jomotteluun, pakotteluun ja kiristykseen on suuhygienisti ja hampaiden aamulla saama käsittely. Kävin poistattamassa hammaskiveä. Eipä ole tuokaan toimenpide aikaisemmin näin sattunut. Teki mieli kirkua ja tiristää pari kyyneltäkin (jälkimmäinen taisi tapahtua, ensimmäistä yritin välttää). Reikiä nolla, joten hammaslääkärin poraa en ole edes nähnyt, mutta nyt sattui todellakin yhtä paljon kuin silloin, kun hammasrautoja kiristettiin. Kele.

Suuhygienisti yritti lohduttaa, että normaalisti hammaskiven poisto ei satu. Nyt sattui, kun on ientulehdus päällä. Sanoi vielä, että suu voi olla hellänä viikonkin. Kide vaan. Mitäs sitä söisi? Jätskiä varmaan, kun pureminen ei oikein innosta.

Aikaisemmin olen - en nyt ehkä tykännyt mutta melko hyvillä mielin käynyt ronkittavana. Viimeisimmän kokemuksen jälkeen en tiedä, uskallanko enää. Näinkö helposti hammaslääkärikammo syntyy?