Tässä taannoin kerroin saaneeni valmiiksi oman "Iisakin kirkkoni". En ole muuttamassa tätä käsityöaiheiseksi blogiksi, mutta nyt tekee mieli esitellä tämä suurtyö :)

 

TADAA!!

 

175920.jpg

 

Kuvassa näkyy virkattu verhokappa. Pituutta kapalla 3,5m ja leveyttä 30-35cm. Ihan tarkkaan en enää muista. Lankana luonnonvalkoinen 6-säikeinen kalalanka ja koukku 1,5. Anoppi, joka kesälomallaan tykkää purjehtia, tilasi minulta tämän verhon Inkoon tilan päätalon alakertaan ikkunaan, josta on kaunis merinäköala. Tilaus tehtiin pääsiäisenä 2002, joten aika pitkään meni, ennen kuin homma oli valmis. Tällainen ruutuvirkkaus on helppoakin helpompaa, mutta toisaalta aika tylsää. Työ olikin aina se viimeinen, minkä käteeni otin, jos ei ollut muutakaan tekemistä.

Nuoruudessani tuli virkattua isoja töitä enemmänkin. Lapsuudenkodissa sänkyä koristaa täysimittainen päiväpeite ja sekä rippi- että ylioppilasjuhlien tarjoilu oli katettu pöydälle, jonka päälle oli levitetty  virkattu iso soikea pöytäliina.

Virkkaaminen on kivaa, ja muun muassa siksi tuli tässä kesällä ostettua myös uusi virkkausohjekirja: Virkkaa kesä kotiin. Nyt vain näyttäisi siltä, että aikaa on sen verran rajallisesti, ettei ehdi koukku kädessä kulua...