Ehe ehe, niin kuin minä luulin olleeni yhtä pientä virusta ovelampi. Kattia kanssa. Tuo pieni, mikroskooppisen pieni virus tuli ja selätti. Yhden kuumeettoman puolipäivän jälkeen se pannahinen iski uudelleen. Niinpä jälleen kerran eilinen meni sängynpohjalla maaten. Edellistä sessiota mielenkiintoisemmaksi tämän teki se, että mies oli isänsä luona hiihtämässä ja avantouinnilla. Joten noin 39 asteen kuumeessa lasten ollessa hieman puolikuntoista parempia sain pärjätä koko päivän miten taisin.

Selviytymisstrategiani oli seuraava: sanoin isommille olevani toooosi kipeä ja pötköttäväni makkarissa. Pyysin heitä olemaan nätisti ja laitoin lastenohjelma-dvd:n päälle. Sitten livahdin peiton alle vauva kainalossa, tungin tälle rinnan suuhun ja niin sanotusti tainnutin meidät molemmat uneen. Jossain vaiheessa raahauduin sängystä keittiöön antamaan isommille lapsille jotain syötävää. Vähän myöhemmin, kun silmät sain taas auki, huomasin, että isommat lapset olivat tulleet myös päikkäreille :)

Heräsin puoli neljältä, kun mies soitti. Vauvakin heräsi (harmillista - tosin oletettua nukuttuaan kainalossani puoli kahdestatoista) eikä sen jälkeen pötköttelystä tullut mitään. Sinnittelin pystyssä hikoillen kuin pieni porsas kolmisen tuntia, mikä miehellä meni matkaan Keravalta kotiin (okei, hän kävi kaupassa ja hakemassa pitsat, mutta silti - kolme tuntia!!!). Kun mies vihdoin kotiutui, lykkäsin vauvan hänelle vuorostaan viihdytettäväksi.

Nyt näyttäisi kovasti siltä, että tauti olisi poissa. Minulta ainakin. Voi olla, että mies on tulossa vuorostaan kipeäksi, kun on koko päivän melko huolellisesti "ollut päiväunilla".

Sairastaminen on veemäistä. Piste.