Tai siis lomalla ollaan. Ja kelistähän sen huomaa :-P

Rytmit on tällä äidillä täysin sekaisin: menen nukkumaan aamuyöstä 3-5 aikoihin ja nousen päivän puuhiin yhdeksän-kymmenen aikoihin. Mies on ollut paljon lasten kanssa pihalla, ja minä olen ommellut. Vihdoinkin olen saanut tehtyä rästitöitä pois kuleksimasta. Oi, tätä onnea ja autuutta :)

Seuraava suuri projekti on muutto. Se onkin tavallista hankalampaa sorttia, kun tavaroita viedään vähän sinne sun tänne. Pakkaamisen kanssa siis täytyy olla erittäin huolellinen: kyllä ottaa päähän, kun huomaa jotain tiettyä tavaraa etsiessään että se onkin viety n. 100 kilsan päähän toiseen varastoon...
Pakkaamiseen ja tavaroiden roudaamiseen meneekin sitten varmaan tämä loppukuu. Tarkoitus olisi saada nykyinen asunto tyhjäksi kuun loppuun mennessä. Vaikka sille ei vielä olekaan uutta omistajaa löytynyt. Sekin vähän harmittaa.

Miten ihmeessä sitä onkaan näin tajuttomasti tavaraa kertynyt nurkkiin pyörimään?? Huonekaluja on kiitettävän vähän, mutta kaapit ja varastot ovat sitä vastoin pullollaan tavaraa. Aivan käsittämätöntä! Enkä minä voi pakata niitä kaikkia niin, etten yhtään valitse, mikä säilyy ja mikä saa mennä. Ja aikaa kuluu tuhottomasti, mutta toivottavasti siinä vaiheessa, kun n. puolen vuoden kuluttua päästään tavaroita purkamaan, homma osoittautuu vaivan arvoiseksi.

Voi apua, mitä tästäkin tulee...

Ei riitä, että ulkona on pääsääntöisesti kurja ilma (paitsi tänään - aivan mahtavaa!). Myös sisällä ukkospilvet kasautuvat ja välillä salamoi kovastikin. Kesäloma, aivan yliarvostettu juttu.

Esikoinen ja keskimmäinen tekevät kaikkensa saadakseen minut hulluksi. Mitään ei kuunnella, mitään ei totella, mutta kaikki pitäisi saada mielellään heti eikä kohta. Alkaisi jo koulu ja kerho!

Juhannuskin on nurkan takana, mutta minua ei nappaa sekään yhtään. Näillä näkymin ollaan vain oman perheen voimin Inkoossa pitämässä sadetta. Lapset riekkuvat kuitenkin sisällä eivätkä halua mennä pihalle sateeseen ja kylmään. Olisi edes poutaa. Lämmintä saa, kun pukeutuu riittävän hyvin.

Olen salaa alkanut haaveilla jopa töihinpaluusta. Ei tarvitsisi joka päivä koko päivän kuunnella tappelemista, riehumista ja vinkumista. Pääsisi vähän eroon kotiympyröistä ja rentoutumaan (just niin!). Mutta kolikolla on kääntöpuolensakin: kahta työtä en jaksaisi kyllä tehdä, kun kotitöiden hoitaminen jäisi kuitenkin minun kontolleni.
Ei taida ruoho olla sen vihreämpää aidan toisella puolen...

Asunnonvaihto on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Uusi kotikin on jo katsottuna ja remontoimaan päästään kunhan se ensin vapautuu. Mutta koska emme miehen kanssa ole mitenkään rikkaita, emme voi pitää tätä nykyistä asuntoa, vaan se pitää myydä.

Tuumasta toimeen siis. Kuvia asunnosta räpsittiin urakalla alkuviikosta, isännöitsijätodistus tilattiin ja haettiin loppuviikosta ja perjantaina kirjoitin myynti-ilmoituksen asunnostamme nettiin. Minusta ilmoituksesta tuli hyvä, kuvat ovat onnistuneita ja tekstikin ihan ok. Ja jos kuvien perusteella olisin asuntoa ostamassa, tämä nousisi ihan selvästi kärkikaartiin. Hyvä asunto tämä on, valoisa ja avara. Huoneet ovat nykymittapuun mukaan suuria. Onhan tämä 70-luvun talo. Jos emme niin kipeästi tarvitsisi lisätilaa (sekä ihmisille että niiden tavaroille), niin tokihan me tähän vielä jäisimme. Ihana piha lasten leikkiä, kaikki palvelut lähellä. Mutta kun tila ei vain riitä. Viidelle hengelle yksi vessa on ihan liian vähän. Sauna olisi kiva, samoin oma piha, vaikka ihan pikkuinenkin. Ja esikoinen ihan varmasti kohta haluaa oman huoneen ja pian sen jälkeen keskimmäinenkin. Ja minä haluan ompeluhuoneen, jossa olisi kunnon pöytä ja tilava hyllykkö. Pöydällä saisin pidettyä ompelukoneen ja saumurin "aina valmiina", hyllykössä olisi paikat kangaslaatikoille, ompelulaatikolle ja lankalaatikoille. Kaikki sievästi järjestyksessä yhdessä paikassa. Ja mies haluaisi kotiteatterihuoneen. Niin.

Ensiesittely oli tänään. Mies lähti lasten kanssa Inkooseen jo eilen illalla, ja minä aloitin järjestelyt. Siivosin tavaraa laatikoihin ja laatikoita kaappeihin ja varastoon. Aamulla jatkoin ikkunoiden pesulla, pintojen pyyhkimisellä, vessan ja keittiön siivoamisella. Lopuksi imuroin ja pesin lattiat. Näyttö oli ilmoitettu alkavaksi puoli neljältä. Koti kiilsi ja paperit olivat järjestyksessä keittiön pöydällä kun aloin odotella ovikellon soimista ja ostajaehdokkaiden kysymyksiä. Odotin 45 minuuttia, sen jälkeen kävin poistamassa esittelylaput alaovelta ja kotiovelta ja korjasin paperit keittiön pöydältä.

Vähän harmittaa, ettei meidän hieno kotimme kiinnostanut tänään ketään. Toisaalta nyt saan nauttia aherrukseni tuloksesta vielä hetken, ennen kuin muu perhe kotiutuu ja "pommi räjähtää".

Tiistaina on uusi näyttö, ja tietysti jos joku ottaa yhteyttä, niin sopimuksen mukaan.

Koti odottaa ostajaa...

Keskimmäinen on innostunut piirtämään ihmisiä. Jos joku on meillä kylässä, hän piirtää vieraalle "omakuvan". Ja ne näyttävät suunnilleen kaikki tältä:



Eikö olekin ihan ihmisen näköinen? :)

Tämä taitaa olla mies. Pippelin piirtäminenkin siis onnistuu. Ja koska ihmiset eivät kirmaile nakuina ympäriinsä, piirtää keskimmäinen kaikille miehille pippelin lisäksi myös pikkarit. Ne ovat tuo suurempi "pussi" tuossa pippelin ympärillä ;)

Esikoinen on helppo saada ärsytetyksi (kehen lie tullut...?). Naapurinpoika on huomannut saman, ja käyttääkin tilannetta törkeästi hyväkseen: kun riittävästi ärsyttää lällättämällä, sanomalla ettei oteta leikkiin mukaan, nimittämällä vauvaksi tms., niin esikoinenhan suuttuu. Ja läpsii, valitettavasti. Viime viikolla tilanne meni niin pahaksi, että naapurinpojan äiti kielsi lastansa leikkimästä esikoisen kanssa. Näin.

Juttelimme tilanteesta kotona. Kerroin havainneeni, että ärsyttäessään esikoista naapurinpoika siirtää huomion häneen, jolloin oma typerä käytös (mm. meidän pihassa ei ketään saa haukkua ja kaikkien kanssa leikitään) jää huomioitta. Haukut ja toruthan menevät sille, joka satuttaa, ei sille, joka puheilla kiusaa.

Sovittiin sitten esikoisen kanssa, että tästä lähtien joka kerta, kun naapurinpoika aloittaa haukkumisen tai muun typerän käytöksen, asiasta tullaan sanomaan minulle. Minä voin sitten torua aiheellisesti sitä, joka ei osaa itseään hillitä. Ja jos oikein pahaksi haukkuminen ja verbaalinen kiusaaminen menee, ryhdyn perusteellisemmin juttusille naapurinpojan äidin kanssa. Ja siinä sitä onkin niin topakka täti, että oksat pois. (Ehkä siinä on myös osasyy sille, miksi esikoista vastaan tämä toinen niin hyökkää... mene ja tiedä.) Toivotaan, että kiusaaminen loppuu, kun rangaistukset alkavat kohdistua haukkujaan itseensä.

Eräs perhe eräänä arkiaamuna:

Vanhemmat heräävät seitsemän jälkeen. Isä menee suihkuun, äiti keittiöön puuroa keittämään. Pian herää taapero, jonka äiti vie potalle. Sitten sängystä kömpivät ylös eskarilainen ja kerholainen. Molemmilla silmät sikkurassa ja tukka pystyssä.

Isä on käynyt suihkussa, pukenut päällensä ja laittaa taaperolle vaippaa. Äiti on saanut puuron lautasille ja pöytään. On aika tulla aamupalalle. Taapero istuu jo syöttötuolissa ja lusikoi puuroa innoissaan. Kahta vanhempaa lasta ei pöytään kuulu. Sohvalla he olla möllöttävät ja katsovat silmät renkaina lastenohjelmia. Äiti kutsuu toisen kerran lapsia puurolle. Ei reaktiota. Kolmannella kerralla kaukosäädin puhuu ja toosa pimenee. Jos nyt vaikka tulisi eloa jälkikasvuun.

Kello raksuttaa ja aika kuluu, ja eskarilaisen kyyti on lähdössä reilun vartin kuluttua. Tyyppi sen sijaan on ihan "kohmeessa". Puurolautanen nököttää pöydällä nenän edessä koskemattomana, vaatteet ovat edelleen pinossa sohvalla. Kohta pitäisi jo mennä pukemaan kenkiä jalkaan.

Ja niinhän siinä jälleen kerran käy, että eskarilaiselta jää puuro puoliksi syömättä ("Äiti, mulla on nälkä!" "No olisit sitten lusikoinut sen puuron suuhusi sen sijaan, että vain istut ja tuijotat!") kun vanhemmat yhteistuumin ryhtyvät kiskomaan vaatteita lapsen päälle. Noin minuuttia ennen määräaikaa eskarilainen saadaan ulos ovesta rappukäytävään.
"Juokse nyt reippaasti sinne autolle, sinua odotetaan."
"Joo joo" - ja eskarilainen lähtee maleksimaan portaita alas.

Lienee turha sanoa, että äidin pinnaa on mukavasti jo aamutuimaan venytetty, eikä isäkään kovin iloisena lähde töihin...

Mikä ihme siinä on, että arkiaamut ovat kuin tahmaa, mutta kun on viikonloppu, lapset riekkuvat hereillä kukonlaulun aikaan, syövät reippaasti aamupalan ja pukevat yhdessä hujauksessa vaatteet päälleen? Ja ennen kuin äiti ehtii kissaa sanoa, ovi käy, ja tulevaisuuden toivot pomppivat pihalla alta aikayksikön.

Onneksi kohta alkaa kesäloma.

Tulipa nostalginen fiilis viikonloppuna. Esikoisella ja keskimmäisellä oli tanssikoulun kevätnäytökset, joten teatterilla tuli vietettyä jokunen tovi. Jos joitain hajuja saisi purkkiin, niin minä voisin heti säilöä teatterin hajua. Siis sitä, missä erottaa pölyä käristävän kuuman valonheittimen, puuterin ja ripsivärin, balettitossut ja tanssimaton, varastossa olleet esiintymisvaatteet silitettyinä ja valmiina käyttöön.

Koska ennen esitystä pitää harjoitella näyttämöllä, olin yhden lapsen kanssa kerrallaan mukana harjoituksissa. Autoin vaatteiden vaihdossa ja istuin katsomossa katsomassa läpimenoa. Taputin kiitosten aikana. Pyyhin pari kyyneltä silmäkulmasta. Ja olin erittäin ylpeä jälkikasvustani. Niin, ja muistelin aikaa 10-15 vuotta sitten, kun tuli teatterilla, näyttämöllä ja näyttämön takana vietettyä jokunen tovi. En ole pitkään aikaan hinkunut esiintymään, mutta nyt alkoi tehdä mieli. Olisi kiva kokeilla, osaisinko enää. Tai kestäisikö kantti. Muistan niin hyvin, miltä jännitys tuntui vatsanpohjassa juuri ennen omaa esiintymisvuoroa ja miten se myös helpotti heti, kun musiikki alkoi. Ja aplodit oli aina mukava ottaa vastaan :) Aina esityksen jälkeen kiirehdittiin kotiin katsomaan tanssit heti tuoreeltaan videolta. Nenä kiinni telkkarissa elettiin joka hetki näyttämöllä uudelleen. Naurettiin mokille ja ihailtiin onnistumisia. Kuunneltiin aplodeja ja fiilisteltiin. Suurin osa lavalla eletyistä hetkistä on yhä vieläkin videokaseteilla tallessa. Ja kyllä niitä edelleen kehtaa katsoa :)

Yllättäen alkoi tehdä hirveästi mieli lähteä töihin :-o .

Sainpa tänään makeat naurut Stockkalla. Nauroin tosin sisäänpäin, etten olisi häirinnyt muita asiakkaita ;) Kävin ihan piruuttani nimittäin koruosastolla. Siellähän myös myydään sesonkituotteita eli aurinkolaseja. Vaikka tiedän näyttäväni tosi hölmöltä kehykset päässä (yksi syy, miksi en tykkää silmälaseista vaikka niitä käytänkin), oli ihan pakko kokeilla näitä tämän kevään aurinkolaseja. Siinä sitten hekottelin, kun peilistä katsoi kärpänen. Jotkin mallit peittivät valehtelematta yli puolet kasvoista! Ihan käsittämätöntä. No, löysin pari mallia, jotka olisin voinut itselleni kelpuuttaakin, mutta hinta oli sen verran suolainen, että telineeseen jäivät. Täytyy maalla vähän penkoa laatikoita: muistan nähneeni siellä yhdet ihan autenttiset 70-luvun aurinkolasit. Ne päässä olisin ihan varmasti über cool 8-D

*

Poliisiauto saa osakseen aina varovaista huomiota, missä ajaakaan. Niin tänäänkin. Olen ilmeisen hilpeällä tuulella, kun tilanne, jossa poliisiauton takana ajava jättää liioitellun turvavälin muiden ajaessa sen takana puskurissa kiinni, saa hihittämään. "Kieli keskellä suuta, tuossa menee poliisi."

*

Mikä siinä on, että silloin, kun on kiire, onnistuu kaupassa aina päätymään juuri siihen kassajonoon, joka ei vedä sitten millään? Joko tukkeena on mummeli, joka lataa kahden kympin maksun edestä viiden sentin kolikoita tiskiin tai sitten joku toinen hajamielinen, joka on unohtanut punnita hevi-osastolta pussittamansa tuotteet. Jono ei liiku minnekään, ja minuutit kuluvat. Ärsyttävää.

Kesä lähestyy huimaa vauhtia, ja parhaiten sen huomaa siitä, että lasten harrastuksien kevätjuhlapäivät ovat ihan nurkan takana. Viikon kuluttua keskimmäisen kerhossa vietetään kevätjuhlaa (saas nähdä, mitä siitäkin tulee...), vajaan parin viikon kuluttua on tanssikoulun kevätnäytökset (esikoisen ja keskimmäisen esitykset ovat sopivasti peräkkäisinä päivinä, se siitä viikonlopusta) ja eskarin kevätjuhlia vietetään toukokuun vikana keskiviikkona. Paikasta toiseen roudaaminen ei kuitenkaan siihen lopu (vaikka salaa olin vähän sitä toivonutkin), sillä mies ilmoitti - minun suostumuksellani kyllä - nämä isommat lapset urheilukouluun. Kun nuo tykkäävät muutenkin juosta ja hyppiä ja kiivetä, niin saavat tehdä sitä ohjatusti ja valvotusti kaksi kertaa viikossa tunnin kerrallaan kesäkuun ekalta viikolta juhannusviikolle saakka. Kai sen verran roudaamista kuitenkin vielä jaksan...

* *

Esikoisella on aika paha siitepölyallergia. Vaikka se tiedetään, se kuitenkin pääsee yllättämään. Niin tänäkin vuonna. Nenä vuotaa ja silmät kutisevat. Kun silmiä sitten multaisilla käsillä hangataan, ne turpoavat ja alkavat punottaa - ja kutisevat entistä enemmän. Ja kun samaisilla multaisilla käsillä räkää pyyhitään milloin mihinkin (vaan ei vahingossakaan nenäliinaan), niin nenänalunen ja hyvin usein myös koko naama on kuin nokikolarilla. Ihan käsittämätöntä, miten kaikilla muilla pihan lapsilla kasvot pysyvät suht puhtaina ulkoilun ajan, mutta nämä meidän sankarit tulevat ulkoa sisälle lähes poikkeuksetta naamat niin ravassa, että hyvä että lapsia edes tunnistaa. En ymmärrä - mutta ehkä minun ei tarvitsekaan.
Silmien kutinasta sai alkunsa hyvin perinteinen tapahtumaketju: esikoinen tuli eilen välipalalle. Pyysin käsienpesun jälkeen pesemään naamansakin (ks. yltä syy). Peseytyminen kesti yllättävän kauan, ja ehdin sitä jo ihmetelläkin. Kunnes esikoinen marssi vessasta keittiöön. Sakset kädessään ja tukka kynittynä. Niinpä niin. Otsatukka oli kuulemma ihan liian pitkä ja meni silmiin ja kutitti. Toimeliaana eskarilaisena hän ratkaisi ongelman Fiskarseilla. Nips ja naps, niin eipä mene tukka enää silmille. Mitäs minä siihen muuta, kuin että totesin tukan kasvavan, joten mitään peruuttamatonta vahinkoa hän ei ollut saanut aikaan. Esteettiset vahingotkin jäivät pieniksi. Ja tänään vielä klipperillä viimeistelin sen, mitä tyyppi itse oli eilen aloittanut. Onpas ainakin kesätukka, mukavan viileä ja helppohoitoinen :)

* *

Äitienpäivä tuli ja meni. Ja hyvä niin. Parempi olisi, jos se(kin) peruttaisiin kokonaan. Tai sitten minun pitäisi olla odottamatta mitään erikoista koko päivältä. Joko hormonit vetävät mielen matalaksi, mutta ärsyttävää on, että äitienpäivänä, jonka siis käsitykseni mukaan pitäisi olla juuri se yksi päivä vuodesta, jolloin äitejä hemmotellaan, herätys on puoli kahdeksan ja sen jälkeen päivä rullaa niin kuin mikä tahansa muu päivä. Sain sentään esikoisen tekemän aamiaisen sänkyyn ja ihanat kortit esikoiselta ja keskimmäiseltä. Mutta siinäpä se äitienpäivähuuma sitten olikin. Hieman kirpaisee se, että toisille äideille tarjotaan täytekakkua, pitkää löhöilyä sängyssä, mieluisaa tekemistä ja vapaata keittiöhommista. Minä sain tyytyä ruisleipään, aamupuuron keittoon (miehen jatkaessa makeita uniaan yhdeksään) ja lasten vahtimiseen maalla miehen ja esikoisen leikatessa hehtaaripihalta nurmikkoa. Ruoka tehtiin puoliksi miehen kanssa - sentään - minun ostamistani aineksista. Kyllä teki mieli hurrata, kun päivä oli pulkassa. Onneksi seuraavaan äitienpäivään on vuosi, ei näitä jaksaisi sen useammin. Kauhulla odotan synttäreitä. Jos vanhat merkit paikkaansa pitävät, saan itse tehdä kakun, jos sellaista haluan syödä. Jep jep.

* *

Jotain hyvää sentään: varasin siskolleni ja itselleni matkan Lontooseen. Vanha luokkani pitää tapaamisen Regent's Parkissa heinäkuun puolivälissä, eikä tarvinnut kauaa miettiä, kun mies näytti vihreää valoa. Niinpä siskon kanssa lennetään Lontooseen lauantaina aamulla, yövytään kaksi yötä hotellissa keskustassa (kaikki tärkeä kävelyetäisyyden päässä, nääs) ja maanantai-iltana lennän takaisin kotiin. Sisko jatkaa lomailua interreilillä Euroopassa. Kolme kuukautta vielä pitäisi jaksaa odottaa, ja sitten... London calling! :D
Pitäisikö hommata aamukampa?

Taloyhtiössä asumisen hyvä/huono (riippuu asenteesta) puoli on vuosittain järjestettävät pihatalkoot. Meidän yhtiössä ne pääsääntöisesti järjestetään keväisin, joskus on ollut myös syystalkoita. Tämän vuoden kevättalkoot pidettiin eilen. Tuttuun tapaan ohjelmassa oli pihan kunnostamista, grillaamista ja saunomista. Vaikka vain murto-osa ison taloyhtiön (112 asuntoa) asukkaista oli talkoissa mukana, henki oli hyvä ja hommiakin saatiin hienosti tehtyä. Tänä vuonna taisi paikalla häärätä enemmän lapsia kuin aikuisia, mutta se ei menoa haitannut. Ainakin esikoinen ja keskimmäinen haravoivat, lapioivat ja kantoivat ihan into piukassa :)

Minä otin tehtäväkseni kerätä roskia taloja ympäröiviltä nurmialueilta sekä istutuksista. Pieniä muovipusseja, karkkipapereita, lasinsiruja, tikkarintikkuja ja tupakantumppeja löytyi ihan kiitettävä määrä. Etenkin ruusupuskat pihan sivuilla ovat tupakoijien mielestä ilmeisesti mitä mainioimpia tuhkakuppeja, kun pensaiden alle tumppeja on urakalla heitelty. Siitäkin huolimatta, että joka rapun ovenpielessä on seinään kiinnitettynä tupakkaroskis. (Joiden hankkimisen sain läpi taloyhtiön hallituksessa istuessani. Perusteluna oli se, että rappujen ovenpielissä oli vedellä puoliksi täytettyjä lasipurkkeja, jotka helposti voivat mennä rikki ja joihin lapset pääsivät yhtä helposti käsiksi.) Kun aikani olin tupakantumppeja maasta kerännyt, olin kehittänyt teorian siitä, miksi ne tumpit ovat siellä maassa eivätkä niissä tupakkaroskiksissa: suurin osa ihmisistä on oikeakätisiä. Ja hyvin monen rapun kohdalla tuo röökiroskis on vasemmalla puolella. Siispä kun tupakoiva asukas tulee kotiin ja tupakka on aika tumpata, se vain heitetään "röökikäden" puolelle maahan. Kun onhan se ihan liian rasittavaa viedä oikea käsi kropan etupuolella vähän ristiin niin, että tupakantumppi yltäisi sinne vasemmalla puolella olevaan roskikseen. Kukkapenkeistä löytyneet tumpit selitin itselleni tuttuakin tutummalla teorialla: poissa silmistä, poissa mielistä.

Kun oltiin touhuttu pari tuntia, alkoivat ensimmäiset jo grillata. Yhtiö tarjosi makkarat ja juomat. Siinä samalla oli mukava turista naapureiden kanssa, ja keskustelu olikin vilkasta ja iloista. Tänä vuonna en käynyt saunomassa, vaan toin kuopuksen nukkumaan. Mies ja kaksi vanhinta lähtivät vielä miesten saunaan. Viime vuonna kävi niin, että mies jatkoi saunasta parin naapurin kanssa lähiökapakkakierrokselle tullen kotiin vasta aamuyöstä. Tänä vuonna kielsin sen ehdottomasti: nyt oli minun vuoroni ;) Niinpä kun mies (vihdoin) tuli saunasta, lähdin takaisin pihalle grillikatokseen. Siellä meitä istui viisi naista melkein puolille öin siideriä ja lonkeroa juoden ja pulisten. Kolme meistä lähti vielä jatkoille. Suuntana yksi kolmesta paikallisesta. Valittiin se, jossa oli karaokea :)

Kolmelta aamulla olin kotona. Ja puoli kahdeksalta oli herätys. Olo oli mitä mainioin, eikä liiemmin edes väsyttänyt. Päiväkin meni ihan normaalisti. Vähän vain ihmettelin sitä, että kun menimme lasten kanssa aamupäivällä ulos, niin siellä, missä olin kerännyt tupakantumppeja, oli jo uusia vanhojen tilalla. Missä välissä ne olivat sinne ehtineet, kysyn vain...