Esikoinen on innostunut kirosanoista. Harmi.

Tänään iltapalalla hän kyseli, mitkä sanat ovat hyviä. Tulimme yhteistuumin siihen päätökseen, että sanat pahus, hitsi ja peekkulainen ;) ovat hyviä ja niitä saa käyttää, mutta tarkoin harkituissa tilanteissa. Taisi olla esikoisen mielestä kiva leikki, kun hän useampaan kertaan yritti tarjota hyväksi sanaksi sitä veellä alkavaa, nyttemmin jo lähes välimerkkinä käytettyä sanaa. Kun sanoin sen olevan niin ruma sana, ettei hän saa sitä käyttää, ihmetteli hän, miksi muut sitä sitten käyttävät. Yritin selittää parhaani mukaan asiaa, mutta taisi aika hämäräksi jäädä. Ja kun kerran kysyi, kerroin myös, mitä kyseinen sana oikeasti tarkoittaa. Siihen ei kyllä sitten tartuttu, vaan siirryttiin asiasta toiseen.

Jo ennen tätä iltapalaa on esikoinen kokeillut erinäisiä kertoja, mitä tapahtuu, jos hän kiroilee. Pari kertaa aikaisemminkin olen kuullut hänen sanovan v***u, ja silloin olen muka hämmästyneenä kysynyt, mikä tippui. Muutaman kerran hän on sanonut "peekele" ja kerran "mumalauta", jonka minä erittäin nopeasti ja nokkelasti väänsin muotoon "mummol' on auto". Ja se meni vielä läpi! Eipä menisi enää :-/

Mutta miten ihmeessä selittää nelivuotiaalle, miksi jotkut käyttävät kirosanoja kuin mitä tahansa muita sanoja, vaikka se ei ole ollenkaan sopivaa? Myönnän kiroilevani silloin tällöin, mutta jotenkin olisi kiva, että esikoinen edes tässä asiassa - ja minun kuulteni - omaksuisi "älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon" -asenteen.