Jeps, olemme taas siinä vaiheessa, kun meidän perheessä yleisin sanonta on "Minä itte!" Esikoinen sanoo sen suunnilleen näin: "Mä haluuuuun ja mä osaaan", kuopuksen versio samasta asiasta on: "miä ite!" Eikä maanittelut, suostuttelut, pienet kiristykset tai muut keinot auta, itse on annettava tehdä, tai taivas repeää.

Ei siinä mitään, jos nämä minä itte -jutut olisivat yleensä sellaisia, mistä olisi jotain hyötyäkin. Jos on kyse lelujen keräämisestä, niin ei varmasti onnistu. Pukeminen sujuu, jos ovat sillä tuulella. Yllättäen kuopus on tässä asiassa huomattavasti innokkaampi kuin esikoinen. Vaikka hänellä onkin vielä paljon vaikeuksia paitojen ja sukkisten kanssa ja vaikka hän saa raivarin heti, kun edes vihjaisee siihen suuntaan, että voisin häntä auttaa *huoh*

Jos aina olisi aikaa ja jaksua, niin totta kai saisivat tehdä itse niin paljon kuin haluaisivat. Mutta kun on oikeasti tilanteita, jolloin minä haluan vain saada hommat tehtyä ja etenemään niin kuin _minä haluan. Silloin ottaa suuresti päähän koko minä itte -touhu. Eikä auta muuta kuin joko tehdä itse ja kuunnella sitä mieletöntä huutoa, mikä siitä seuraa, tai antaa lasten tehdä, ja seurata vierestä leukaperät kireinä, naama punaisena ja savu korvista nousten. Yhden lapsen kanssa sitä keksi kaikenlaisia kompromisseja, jotta sai asiat sujumaan hieman jouhevammin. Nyt kahden  lapsen kanssa sitä on joko täysin mielikuvitukseton tai vain väsynyt (ja/tai vittuuntunut), eikä ajatus kulje senkään vertaa. Esikoisen kanssa pystyy jo vähän neuvotella asioista. Kuopuksen kanssa neuvottelu on hankalampaa, kun hänellä tuo puhe ei vielä kovin hyvin kulje. Tosin kaksisanaisia lauseita tulee enenevässä määrin (esim. "syö lettu" :) ), mutta suurin osa sanoista on vielä melko epäselviä. Koita siinä sitten neuvotella...

Tässä elämäntilanteessa ja tämän vaiheen ollessa päällä sitä osaa arvostaa aikuisseuraa puhumattakaan siitä ajasta, kun saa olla ihan yksin ja tehdä asiat niin kuin ne itse haluaakin tehdä.