Meitä on hellitty mahtavilla keleillä. Ei uskoisi, että elämme vasta maaliskuuta. Ihan tulevat Lontoon ajat mieleen: narsisseja, ruusuja, tulppaaneja, vihreää ruohoa, lämmintä auringonpaistetta, katukahviloita (joissa ei ikinä ehtinyt käydä - eikä kyllä ollut varaakaan), rentoa meininkiä. Mieletöntä!

Talvi on mennyt neuloessa, vaikka esikoisen villahousut eivät olekaan vielä valmiit. Lankaa on vaikka millä mitalla, ja sormia syyhyttää päästä neulomaan itselleni ihania toppeja. Lasten mummo hoitaa neulomisen lapsille, joten minä voin huoletta keskittyä itseeni ;)

Neulomisen lisäksi on ihan selvästi aika nostaa ompelukone ja saumuri kaapista. Kaivelin kangaslaatikoitani tänään ja löysin muutaman imetyspaitakankaan odottamasta. Niiden lisäksi kipaisin Eurokankaassa (jonka liikevaihtoa rikastutin 160 euron verran) ja ostin pari uutta paitakangasta lisää, lastenhuoneeseen uudet verhot (pitää vielä ommella) ja kummitytölleni kyläilytakkikankaan. Siitä takista tulee ihqu, sanokaa minun sanoneen :)

Suunnitelmia olisi vaikka muille jakaa, mutta eräs tuttu ongelma seuraa matkassa edelleen: aikapula. Päivät menevät tiiviisti lasten kanssa puuhatessa ja kotihommia tehdessä, joten öisin olisi sitä aikaa sitten ommella. On vain sen verran äänekästä puuhaa, ettei ihan hirveän myöhään viitsi sitä tehdä. Puikkojen kilinä ei naapuriin kuulu, mutta ompelukoneen ruksutus kyllä. Niinpä tehokasta ompeluaikaa on noin tunti vuorokaudessa, kun lapset on ensin saateltu unten maille. Harmi sinänsä, sillä vaikka olenkin nopea ompelija, yhden paidan ompelemiseen menee kuitenkin vajaat pari tuntia. Puhumattakaan kankaan leikkuusta (jonka mielelläni delegoisin jollekin muulle, jos voisin).

Ah ja voih, jos saisin toivoa, toivoisin muutamaa kolmen tunnin pätkää ihan vain itselleni ompeluajaksi. Toivossa on hyvä elää...